Opetuksen tehtävä ja arvoperusta

Suomi-koulun tehtävänä on tukea ulkosuomalaisten lasten ja nuorten suomen kielen taitoa ja kulttuurin tuntemusta. Suomi-koulujen opetus on varsinaisen kouluopetuksen rinnalla annettavaa opetusta ja tarkoitettu ensisijaisesti niille lapsille ja nuorille, joiden vanhemmista ainakin toinen on suomalaistaustainen. Opetus sisältää suomen kielen harjoittamista sekä tutustumista monimuotoiseen suomalaiseen kulttuuriin, luontoon, maantuntemukseen, historiaan ja yhteiskuntaan.

Suomi-koulun tavoitteena on erityisesti herättää ja ylläpitää oppilaan kiinnostus suomen kieleen ja kulttuurisiteiden ylläpitämiseen. Kielitaitoa ylläpidetään ja kehitetään oppilaan ikä- ja taitotason mukaisesti, suomenkielisen vuorovaikutuksen ja ilmaisun eri keinoin.

Suomi-kouluopetuksen arvoperustan lähtökohtana on, että oppilas vahvistaa monikielistä identiteettiään ja paikkaansa maailmassa sekä laajentaa ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan. Opetuksessa tuetaan lapsen monikulttuurisuutta, erilaisia tapoja, mielipiteitä ja katsomuksia. Suomi-koulun arvoperustana on yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen, kannustavuus, oppimisen ilo sekä kodin ja koulun välinen luottamuksellinen yhteistyö.

Suomi-koulun opetusjärjestelyt ja oppimisympäristö


Abu Dhabin Suomi-koulu kokoontuu Raha International School:n (Gardens Campus) tiloissa maanantaisin klo 16.15-18. Opetus koostuu kahdesta 45 minuutin mittaisesta opetustuokiosta, ja niiden välissä on vanhempien valvoma 15 minuutin välitunti. Kokoontumiskertoja on tyypillisesti (vuodesta ja loma-ajoista riippuen) 10 – 12 syyslukukaudella ja 16 – 18 kevätlukukaudella.

Oppilaiden Suomi-tietoutta lisätään tutustumalla suomalaiseen maisemaan, luontoon, maantietoon, historiaan ja nyky-yhteiskuntaan. Suomalaisuuteen liittyvät juhlat ja tilaisuudet rikastuttavat osaltaan Suomi-koulun oppimisympäristöä. Niistä rakennetaan mahdollisuuksien mukaan sellaisia kokonaisuuksia, jotka tukevat suomalaisuutta – ruokaa, lauluja ja leikkejä myöten.

Vanhemmilla on erityinen rooli Suomi-koulun oppimisympäristön rakentamisessa. He ovat usein se päivittäinen ja pysyvä kontakti suomen kieleen, joka mahdollistaa kielen säännöllisen harjoittamisen. Kotona lapselle kehittyy myönteinen suhde suomen kieleen ja kulttuuriin. Kotien ja opettajien välinen avoin ja tiivis tiedonkulku edistää keskinäistä luottamusta, motivoi ja auttaa sekä oppilaita että opettajia koulutyössä. Lähiopetuksen lisäksi Suomi-koulussa pyritään mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään tieto- ja viestintäteknologiaa. Oppilaita voidaan kannustaa myös omaehtoiseen opiskeluun suomen kielen verkkomateriaalien avulla. Kouluikäiset oppilaat käyttävät opiskelun tukena myös suomalaista äidinkielen oppimateriaalia.

Seuraa meitä somessa: